Huh 18. 2012 - bellanblogi
Bella oli Lappeenrannan pääsiäisnäyttelyssä ja käyttäytyi todella odotukset ylittävästi. Tokoilu on tuottanut tulosta sillä Bella käyttäytyi upeasti ahtaassa näyttelyhallissa, ei kiinnittänyt juuri mitään huomiota toisiin koiriin ja piti hyvän kontaktin, kun sitä siltä vaadittiin. Kehässäkin Bella esiintyi tähän mennessä parhaiten. Eihän Bella muuten ole mikään näyttelytähti, mutta on se kiva käydä toisinaan näyttelyissä ja siellä koirakin tottuu ihmis ja koira paljouteen ja erillaisiin tilanteisiin.
Bellalta leikattiin joulun jälkeen kasvain huulesta ja raukka joutui taas pitämään kauluria 2 viikkoa ja syömään kipulääkkeitä. Joka ikinen kerta kun Bella oli syönyt, juonut tai tuli ulkonta piti tikit puhdistaa ja koirahan ei tietysti tykännyt siitä vaan irvisteli jokaisella putsaus kerralla. Aluksi huuleen ilmestyi pieni karvaton läntti, mihin kehittyi patti. Pian patti muuttui verestäväksi ja eläinlääkäri totesi sen olevan kasvain. Nyt huuli on kuitenkin parantunut. Niin ja siinä välissä oli Bellalla silmätulehdus, joka on myös jo parantunut. Josko nyt Bella olisi sairastellut tarpeeksi. Muuten ollaan nautittu pitkistä lenkeistä ja treenailtu ahkerasti. Vauhdikasta kevättä kaikille!
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Tam 20. 2012 - bellanblogi
En varmaan ole muistanut kertoa että harrastan nykyisin Bellan kanssa tokoa. Perus treenit on kerran viikossa ja aloitin juuri toko-alkeet kurssin. Kaikki tämä tapahtuu tutun koirakoulu ohjaajan kautta ja olen nyt kolmatta kurssia hänen koirakoulu nuuskussaan. Bella on saanut monta hyvää kaveria ja itsekkin olen mukavia ihmisiä sitä kautta tavannut. Nykyään Bella treenaa tosi iloisena ja suhde koiraan on parantunut paljon. Löydettiin viimein myös se Bellan juttu tässä koulutuksessa. Eli sheippaaminen= Esim kontaktissa koiraa palkataan kun se katsoo ohjaajan jalkoja sitten taas kun se katsoo vaikka polvia ja niin edelleen kunnes se on saatu kontaktiin. Bella on aivan innoissaan kun huomaa että ollaan lähdössä treeneihin ja näkee kaikkia kivoja kavereitakin.

Luokassa Luokittelematon | 2 Kommenttia »
Jou 22. 2011 - bellanblogi
RAUHALLISTA JOULUA!
Toivottaa Bella ja Roosa
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Jou 5. 2011 - bellanblogi
ONNITTELUT KAIKILLE SISARUKSILLE!
(Teknisistä syistä johtuen hieman myöhässä) Bellalla kävi pari vierasta ja tein sille maksalaatikko, nakki, kananmuna, kermaviili kakun. Lahjaksi Bella sai kolme uutta lelua joista yksi on jo rikki. Niin ja Bella toipui ihan hyvin leikkauksesta vaikka ne ensimmäiset päivät olikin aika kamalia sen leikkauksen jälkeen.
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Lok 16. 2011 - bellanblogi
Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Bella sai ihme kohtauksia. Ensin se jämähti paikoilleen tyhjä katse silmissään, sitten se rupesi tärisemään, jolloin käskin sen maahan. Bella raukka makasi maassa kyljellään ja tärisi köyristäen selkää. Siitä näki että se oli ikäänkuin yrittäisi vain kestää kaamen kivun joka vei kaiken voiman. Kohtauksen jälkeen Bella makasi aivan uupuneena paikallaan ja huokaisi syvään. Aikansa levättyään se nousi ja oli kuin ei olisi tapahtunut mitään. No minä soittelin Lemille päivystävälle, joka sanoi että voi olla maha kipuja pitää seurata. Sunnuntaina kun kohtauksia taas tuli niin soitin Savitaipaleelle päivystävälle, joka sanoi että voi johtua selästä ja että lepoa. Siis viikonloppuna Bellalle tuli yhteensä 5 kohtausta jotka kesti 10-15 min. Maanantaina menimme eläinlääkäriin. Siellä Bellalta otettiin verinäytteet joista ei onneksi löytynyt mitään. Saimme epilepsia päiväkirjan, sillä eläinlääkäri epäili lievää epilepsiaa. Saimme samalla korvatipat Bellan korvatulehdukseen. Tiistaina oli sitten korva kontrolli ja korvat oli kunnossa. Kohtauksiakaan ei onneksi ole enää ollut, mutta Bellalla epäillään nyt lievää epilepsiaa. Ei sillä ole mitenkään varsinaisesti todettu epilepsiaa kun epilepsia diagnoosi voidaan tehdä vain jos koirasta ei löydy mitään muuta vikaa. Bellalla ei aloitettu mitään lääkitystä sillä se olisi ollut elinikäinen ja vaikuttanut keskushermostoon ja kun epäillään lievää epilepsiaa. Mutta näin meillä. Bella on ollut muuten ihan kunnossa ja metsässä ollaan lenkeilty paljon ja käyty toko treeneissä ja perjantaina käytiin kasvattajalla kylässä. Maanantaina Bella on manossa sterilointi leikkaukseen. Joten syysloma viikko meneekin sitten Bellan hoidon merkeissä (=.
Luokassa Luokittelematon | 2 Kommenttia »
Elo 26. 2011 - bellanblogi
Tässä loppukesällä on ollut jos jonkinlaista menoa. Käyty Jänissalossa ja Kyläniemessä, tehty jälkeä, käyty muutaman kerran kaupungissa lenkillä, englanninsetteri Oskar kävi yökylässä ja oltiin myös arki tottelevaisuus kurssilla. Mutta on vietetty myös ihania rauhallisia päiviä rannalla ja metsässä, varsinkin tällä viikolla ollaan lenkkeilty melkein joka päiva metsässä kun vihdoin saa pitää koiraa vapaana. No mutta sunnuntaina olikin näyttelypäivä. Aamulla lähdettiin ajamaan kohti Heinolaa. Mentiin Virpin (kasvattajan) kyydillä ja mukana olivat Bella ja toisesta pentueesta 9 kk Bosse. Sää oli onneksi aurinkoinen ja lämmin. Bosse sai ERI:n ja Bella sai EH:n. Pidetään varmaan vähän taukoa näyttelyistä kun Bella kehittyy niin hitaasti. (Kts. Bellan tulokset.) Tämmöistä ollaan touhuttu. Hyvää syksyä kaikille karvanaamoille!!
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Hei 10. 2011 - bellanblogi
Viime sunnuntaina menin Bellan kanssa Elimäelle taippari harjoituksiin. Siellä oli Bella kasvattajan uudemmasta pentueesta Berry ja Lilli ja kasvattajalla oli mukanaan Bette ja Bosse. Paikalla oli myös muutama muu koira. Ensin katsottiin miten koira suhtautuu toisiin ihmisiin ja koiriin ja sitten lähdettiin laahaus jäljelle. Bella suoritti molemmat osuudet oikein hyvin. Seuraavaksi oli vuorossa haku josta olin hieman epävarma sillä luoksetulo ei aina oiken tahdo Bellalta sujua. Ensin Bella lähti seuraamaan Berryn jälkiä aika pitkän matkaa mutta tuli sitten hetken päästä takaisin päin. Laukausta Bella säpsähti, jatkoi sitten matkaa. Haku sujui ihan hyvin. Viimeisenä oli vielä vesi osuus josta minulla oli hyvinkin epävarma tunne sillä Bella ei edelleenkään tykkää hirveästi uimisesta vaikka käytän sitä joka päivä järvessä. Arvaukseni osui oikeaan ja Bella vain kahlasi ranta vedessä eikä noutanut riistapukkia vaikka oli se lähteminen lähellä. No päivä oli kaikin puolin hauska. Lopuksi menin vielä kasvattajalle ja siellä pihalla pyöri yhteensä 6 fieldiä. Vasta ihan tässä lähi päivinä Bella on innostunut enemmän tuosta uimisesta ja se on menossa koko ajan parempaan suuntaan. Tosin Bellalle kelpaa vain tietynlaiset rannat. Tiistain olemme menossa lonkka ja silmä tutkimukseen.
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Kes 24. 2011 - bellanblogi

Tässä meidän karvakuonojen juhannus kuvat. Kete kävi meillä kylässä ja Bella rökitti Keteä kunnolla joskin Kete myös Bellaa. (Laitan kuvia myöhemmin). Nyt rakas karvakasa nukkuu umpi väsyneenä ja hyvä niin sillä olisi tarkoitus mennä yöllä lenkille ja uimaan. HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!
Luokassa Luokittelematon | 2 Kommenttia »
Kes 18. 2011 - bellanblogi
Bella sai EH:n, vaikka sää olikin aivan hirveä. Vettä satoi välillä kuin olisi saavista kaadettu ja Bella oli kirjaimellisesti kuin uitettu koira, suojaus yrityksistä huolimatta. Hiekka kenttäkin meni tietysti heti ihan järkyttäväksi. Bella ei ollut yhtään innoissaan koko näyttelystä ja ihmetteli vaan, että mitä me täällä kaatosateessa sateennvarjon alla kökötetään, tässähän kastuu. Katso “Bellan tulokset”.
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Kes 13. 2011 - bellanblogi
Ei sitten mentykkään mejä-kisoihin, kun Bellalla alkoi toiset juoksut. Harmittaa. 5.6 lähdin Bellan kanssa ukin ja mummon mökille Jänissaloon jonne ajaa täältä noin 4 tuntia. Bella nukkui lähes koko matkan. Mökille tultua se nuuhki joka nurkan ja oli vähän ihmeissään, mutta kotiutui yllättävän nopeasti. Tosin ruoka ei koko aikana oikein maittanut, mutta niin se tekee aina uudessa paikassa. Yöt Bella nukkui rauhallisesti omalla paikallaan. Varmaan jännittävintä sen mielestä olivat rastaat, joita lähti joka pöpeliköstä. Niitä se joka lenkillä kyttäsi. 10.6 tultiin sitten ensin autolla Joensuuhun ja siitä menin Bellan kanssa junalla Lappeenrantaan. Junassa se oli NIIN kiltisti ei pelännyt yhtään, ainoastaan toiset koirat ja kissat kiinnosti aluksi hirveästi, mutta sitten se rauhoittui nukkumaan.


Bella on ollut nyt juoksujen aikana aika väsynyt, mutta eilis iltana huomasin että se roikottaa oudosti häntäänsä. Tilanne ei ollut muuttunut miksikään aamuun mennessä ja päivällä päätinkin soittaa Lemille päivystävälle eläinlääkärille. Hän sanoi että se voisi olla vesihäntä. Olin itsekkin ajatellut sitä, mutta kun ei Bella nyt niin paljon ole uinut niin hylkäsin ajatuksen. Eläinlääkäri sanoi kuitenkin että se voi tulla vaikkei koira olisi uinut metriäkään. Hän käski antaa Bellalle Ketorinia 5 päivää ja jos ei ala parantua niin pitää mennä näyttämään. Aloitin heti lääkityksen ja vaikutuksen kyllä huomaa, sillä nyt Bella pystyy jo heiluttamaan häntäänsä paljon paremmin ja on huomattavasti pirteämpi. Toivottavasti on kunnossa lauantaina sillä silloin on Kotkan näyttely.
Luokassa Luokittelematon | 1 Kommentti »